maanantai 23. maaliskuuta 2015

ESPIN kevätkokouksessa hulinaa ja energiaa vaikka muille jakaa.

Niin on taas kevätkokous taputeltu ja hauskaa oli. Kokouksessa käytiin läpi viime vuoden tapahtumia ja tunnelmia. Paikalla oli mukavasti yhdistyksen jäseniä. Mukaan mahtuisi vielä lisääkin, sillä eihän yhdistys ole mitään ilman jäseniään ja heidän ääntään.
Saimme myös vieraita sillä SDP:n ehdokas Johanna Värmälä kävi vastailemassa jäsenten kiperiin kysymyksiin.



Kun kokous oli ohi, oli aika siirtyä juhlimaan espanjateemalla. Jäsenillä olikin kauniita kukkia hiuksissaan, väriloistoa piisasi!
Tarjolla oli tapaksia, paellaa ja täytekakkua.
Nautimme Havaijiin sijoittuneesta näytelmästä, yhdistyksen oman espanjanopiskelijoiden runonlausunnasta ja yhteislaulusta espanjankielellä.




Illan kruunasi rokkibändi, jonka kanssa jorattiin iltaan saakka. Eipä kovin monessa yhdistyksessä ole näin reipas meno!



Kyllä nyt on taas puhtia kohdata tulevia haasteita. Tule sinäkin mukaan vaikuttamaan aikaansaavaan yhditykseen!